Viljo Luukka In Memoriam

Vuorineuvos Viljo Luukka kuoli Helsingissä 14. toukokuussa. Siunaustilaisuus oli Munkkiniemen kirkossa 28. toukokuuta.
Viljo Luukka oli syntynyt Muolaassa Ilolan kylässä 3.2. 1925 Eemil ja Tyyne Luukan toiseksi vanhimpana poikana. Viime talvena hän ehti täyttää 80 vuotta. Hän vietti merkkipäiväänsä lähinnä perhepiirissä. Salakavala sairaus, leukemia, oli hiipinyt uudelleen oltuaan viitisentoista vuotta voitettuna näkymättömissä. 1980-luvulla hän oli käynyt ankaran taiston taudin kanssa voittaen sen sillä kertaa. Voittaja eli uutteria toimen vuosia aina tähän vuoteen asti, tosin jo vähän menemisiään jarrutellen.
Viljo oli vankkaa vanhaa talonpoikaista sukujuurta, joka suku tunnettiin Muolaassa jo 1600-luvulta saakka. Hänen isänsä, kunnallisneuvos ja ministeri Eemil Luukka oli siirtynyt auraltaan Muolaan kunnankirjuriksi, mikä silloin merkitsi kunnan johtajuutta. Hänen tiensä vei pitkäaikaiseksi eduskunnan jäseneksi ja ministeriksi. Erikoisesti hän jäi karjalaisen väen mieliin Karjalan Liiton puheenjohtajana.
Viljokaan ei päässyt auran kurkeen tarttumaan. Käytyään kotikylänsä Ilolan kansakoulua hän lähti opintielle käyden Viipurin Kaksoislyseota keskikoulun verran. Hän jatkoi opiskeluaan Suomen liikemiesten kauppaopistossa Helsingissä. Sota-aika häiritsi pahasti hänen ikäluokkansa opiskelua. Talvisotaan hänen ei tarvinnut vielä lähteä, mutta hän toimi Loimaalla sotilaspoikatehtävissä. Jatkosotaan hän osallistui Rannikkotykistössä ollen sodan loppuvaiheissa torjumassa Viipurinlahtea ylittävää vihollista.
Koulunkäynnin jälkeen hänen uransa suuntautui liike-elämän palvelukseen. Elämäntyö muotoutui SOK:laisessa kauppatoiminnassa sen eri asteilla. Hän toimi SOK:n johtokunnassa vv 1960-1983. Hän oli SOK:n pääjohtajana vv 1975-1983 ja sai vuorineuvoksen arvonimen 1977.
Vapaa-ajan toiminnassa rakkain kohde oli kesäpaikka Karjalohjalla Puujärven rannalla. Sinne kuuluivat kalastus ja puutyöt. Golfin peluuseen joutui lähtemään kauemmaksi, varsinkin talviaikaan aina Kanarialle asti. Lionsjärjestö ja sen auttamistoiminta oli lähellä hänen sydäntään. Hän toimi piirikuvernöörinä vv 1966-1967. Sen jälkeen hän otti vastaan Lionsjärjestön näyttävimmän tehtävän Suomessa ollen 1967-1968 järjestön koko maan puheenjohtajana.
Viljo Luukan harrastustoiminnassa varmasti tärkein alue oli toiminta Muolaan pitäjäseurassa. Isänsä Eemil Luukka oli ollut tätä seuraa perustamassa Toijalassa 1948 ja toiminut sen puheenjohtajana 21 vuotta. Viljo aloitti johtokunnassa 1969 ja jatkoi sitä aina kuolemaansa asti. Tulevana kesänä olisi tullut täyteen 36 vuotta. Tästä ajasta hän toimi seuran puheenjohtajana 1984-1988. Tämän vuoden vuosikokouksessa hänen tarkoituksensa oli erota johtokunnasta. Seuran puolelta taas oli suunniteltu hänen kutsumistaan kunniapuheenjohtajaksi. Jumalan suunnitelmat ajavat ihmisten suunnitelmien edelle.
Koko johtokuntatoimintansa ajan hän linjasi seuran toimintaa ja tahtoihmisenä ja vaikuttajayksilönä hän oli vahvasti mukana toteuttamassa päätettyjä suunnitelmia, olipa hän sitten puheenjohtajana tai johtokunnan rivijäsenenä. Erikoisen hyvin hän jäi muolaalaisten mieliin juhlapuhujan paikalta pitäjäjuhlissa. Vaikka tätä tehtävää pyrittiin kierrättämään Muolaa-syntyisten julkisuuden henkilöiden kesken, niin tehtävä osui aika usein Viljon kohdalle. Syynä oli hänen taitonsa löytää asian ydin ja tuoda se selkokielellä kuulijoiden tasolle ymmärrettäväksi ja siten vangita kuulijat esitystä seuraamaan. Hänen toimittamanaan ilmestyi seuran 40-vuotishistoriikki 1988.
1990-luvulla alkoi pitäjäseuroissa uudenlaisen toiminnan aika: silloin alkoi yhteyksien rakentaminen entisen kotipitäjän vallanpitäjien kautta omiin synnyinseutuihimme. Alkoi vilkas kotiseutumatkailu. Sillä vuosikymmenellä tapahtuneesta yhteyksien rakentamisesta Muolaaseen Viljo kirjoitti muistiossaan näin: ”Oman kotipihan ja kotikylän lisäksi alettiin kaivata yhteisien pyhien paikkojen tunnistamista ja merkitsemistä. Alkoi uusi aikakausi - paluu muistojen ja tuttujen paikkojen luo Muolaaseen.”
Yhteyksien rakentamista varten pitäjäseurassa muodostettiin kolmimiehinen muistomerkkitoimikunta. Viljosta tuli sen itseoikeutettu puheenjohtaja. Hän toimi sen vetämisessä toistakymmentä vuotta. Vuoden 1991 loppupuoli oli aloitteiden teon aikaa. Tehtiin suunnitelmia ja asetettiin tavoitteet. Muistomerkkien pystyttäminen Muolaan ja Kyyrölän sankarihaudoille oli ensimmäinen tavoite. Paikallishallinto saatiin hyväksymään suunnitelmat. Helluntaina 7. kesäkuuta oli tavoitteena paljastaa muistomerkit. Pettymyksiä ja tuskia koettiin aikataulussa pysymisessä. Mutta Viljon muistion mukaan: ”Ensimmäisen kerran 48 vuoden jälkeen muolaalaiset kokoontuivat omiin juhliinsa synnyinsijoilleen paljastamaan helluntaina 1992 sankarimuistomerkkejä. Harrasta juhlakansaa oli sadoittain saapunut tilaisuuksiin.”
Paljon muuta on Viljon johdolla saatu Muolaassa aikaan. Vuosittain on järjestetty sankarivainajien muistotilaisuudet. Muolaan, Kyyrölän ja Kangaspellon hautausmailla on suoritettu kunnostus- ja siivoustalkoita. Istutuksia on tehty muistomerkkien ympärillä. Käytäviä on raivattu hautausmaa-alueilla. Muolaan kirkon rauniot on tasoitettu ja alttarin paikalle on pystytetty jykevä risti. Kirkon raunioilla on pidetty jumalanpalveluksia. Vapaussodan muistomerkki on löydetty ja pystytetty entiselle paikalleen. Kaikkien näiden kunnossapito on vaatinut jokavuotista huolehtimista talkoovoimin. Kun työt tehdään vieraan valtion alueella kaukana nykyisistä kodeista, on kysymys mittavasta taloudellisia uhrauksia vaativasta toiminnasta. Tämän toiminnan alkuunpanevana voimana on ollut Viljo Luukka.
Muistomerkkitoimikunta on työnsä tehnyt. Sen toimintaa jatkaa nykyisin hautausmaatoimikunta. Sen jäsenet yksityisesti, ja tarpeen mukaan talkoolaisia mukaan kutsuen pitävät huolta muistomerkeistä ja niiden ympäristöstä. Toukokuun 15. päivän iltana oli tällainen talkoolaisten joukko palaamassa kevään kunnostustalkoista Muolaassa. Valtakuntien rajan vaiheilla bussin 15 hengen joukko sai lamauttavan puhelinsanoman: Viljo Luukka oli kuollut edellisenä päivänä. Se hiljensi muolaalaiset bussissa. Uran raivaaja oli poissa. Viljo Luukka oli tehnyt tien kotiseudun pyhille paikoille. Toisten velvollisuus on tästä jatkaa.

Ensio Toikka